Toivo Vähä

Lähteh Wikipedii
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toivo Vähä
Portriettu
Ammatti: Kirjuttai
Rodivui: 12. sulakuudu 1901(1901-04-12)
Roindukohtu: Helsinki, Ven’an valdukundu[d]
kanzalližus: Flag of Finland.svg Suomi
Kuoli: 18. sulakuudu 1984(1984-04-18) (83 года)
Kuolendukohtu: Petroskoi, Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta[d], Nevvostoliitto[d]

Toivo Vähä (12. sulakuudu 190118. kezäkuudu 1984) oli kirjuttai, Nevvostoliiton valdivollizen Turvalližuon komitietan rajavoiskien polkovniekku, Nevvostoliitos händy tundiettih Ivan Mihailovič Petrov -nimel.

Eloskerdu[Kohendele | Kohendele tekstua]

Toivo Vähä rodivui Suomen kniäzikunnan Helsingfors linnah ruadajan pereheh. Alguškolan loppiettuu 14 vuvven ijäs rubei ruadamah mašinoin rakenduszavodal, sit lähti elon sualoih Piiterih.

Kanzallizen voinan aigua Suomes oli ruskien gvardien joukkolois, voinas jälles ruskieloin suomelazien hävitändiä vuvvennu 1918 uvvessah tuli Nevvosto-Ven’ale. Yhtyi Kronštadtan vastahnouzun hävitändäh da Toivo Antikazen suksitanduretkeh Kimasjärvele.

Vuvvennu 1923 loppi Piiterin ruskieloin komandiiroin školan. Vuvven 1923 keviäs Vähä oli 13. rajavardoičuskohtan piälikkö Sestroretskan lohkol. Sit aijas algavuu hänen tiijusteluruado Trest-operatsies, kudaman tarkoituksennu da tuloksennu rodih anglielazen špijonan Sidnei Reilin kiiniotandu. Operatsii lykystih sendäh, ku puutui muanittua da uskoittua buito Vähä on pettäi, kudai ammuttih jälles kiiniotandua. Sih niškoi Vähäl pidi suaja uuzi nimi da kanzalližus, Vähän sijah rodih Ivan Mihailovič Petrov.

Vuvvennu 1928 Petrov loppi Korgien rajavoiskien školan.

Vuvvennu 1938 händy sanottih rahvahan vihaniekakse da otettih kiini, ga terväh kai viäritändät otettih iäre da Petrovua kučuttih vaste perustettuh Suomen rahvahan armieh.

Vuvven 1939 lopus Petrov oli sluužbas Ruskies Armies, oli suksittajien joukon piälikönny, 126. ammundujoukon piälikönny. Sai majouran čiinun. Ižänmuallizen voinan allettuu händy pandih armien 143. varajoukon piälikökse, sit Luodehfrontan 11. armien 254. ammundudiviizien 963. joukon piälikökse. Staraja Russa -kohtas Petrov oli pahasti ruanittu. Sit vuodessah 1946 häi sluužii Zlatoustovskoin jalguväenopiston piälikön sijahizennu da opastusozaston piälikönny, sai valdivollizen turvalližuon polkovniekan čiinun.

Vuvvennu 1964 häi ilmendi oman nimen da peitoičitoimet kirjuttajan Lev Nikulinan kel paginah niškoi. Vuvvennu 1964 elokuun 30. päivänny Kaliningradskii komsomolets -lehteh painettih kirjutus ”Ristikanzu legendaspäi”, kudaman jälles Toivo Vähäs da Ivan Petrovas rodih yksi ristikanzu. Sikse aigua Petrov jo muutti Petroskoih, kus rubei kirjuttamah.

Häi piästi ilmah äijy kirjua. ”Ruskiet suomelazet: mustelemizii”, ”Čekitskois operatsies ”Trest”, ”Iljinskoi vardoičuskohtu”, ”Minun rajat”, ”Toine ešelounu” - tämä vai on pieni lugu hänen kirjutettuloi kirjoi. Petrovua otettih Nevvostoliiton kirjuttajien liittoh. Häi rodih Karjalan avtonoumizen nevvostotazavallan valdivollizen palkindon laureatakse.

Vähä on palkittu monil kunnivomerkilöil da medaliloil, niilöin luvus Leninan kunnivomerki, kolme Ruskien lipun ordenua , Ligakuun vallankumovuksen, Ruskien Tiähten, Ystävyön kunnivomerkit. Vuvvennu 1976 Petrovale annettih Petroskoin kunnivoitun eläjän arvonimi.

Kuoli Petroskoih da on pandu muah Suolusmäen kalmužimale.

Petrovan mustokse[Kohendele | Kohendele tekstua]

  • Vähän mustopačas on azetettu Čudnovo-linnah Ukrainal, kus häi ruadoi spirtuzavodan piälikönny.
  • Petroskois taloile Gertsenan pihal on azetettu mustolaudu hänen kunnivokse.
  • Toivo Vähän nimen sai projektan 1557 gruuzulaivu.
  • Hänen nimi annettih Luodehpuolen rajavardoičuksen okrugan vardoičuskohtale Karjalas.

Petrovan kniigat[Kohendele | Kohendele tekstua]

  • И. М. Петров (Тойво Вяхя), Красные финны. Воспоминания. «Карелия», 1970.
  • И. М. Петров (Тойво Вяхя), Красные финны: Воспоминания. — 2-е изд., доп. — Петрозаводск: «Карелия», 1973. — 239 с., ил.
  • И. М. Петров (Тойво Вяхя), В переломные годы: Воспоминания. — Петрозаводск: «Карелия», 1978. — 263 с.
  • И. М. Петров (Тойво Вяхя), Мои границы. Изд. «Карелия», 1981